SUkat

Elämä kuvina – yhteinen tarina

Kutsumme kaikki, joita tämä sama sairautemme koettelee, tulemaan mukaan kampanjaan, jossa yksi kuva riittää!

Elämämme on kuin piilossa oleva taideteos, jos sitä ei kukaan koskaan näe. Liian moni meistä joutuu tilanteen vankina etäälle ihmisistä tai elämän tavallisista asioista. Silti me yleensä keksimme keinoja selvitä. Yksi niistä on kuva. Kuvan avulla voimme kertoa miltä meistä tuntuu ja tehdä itsestämme näkyvän. Voimme kertoa tarinaamme silloinkin, kun emme itse paikalle pääse.

”On kesä 2017. Auto nielee tietä yömyöhään. Olemme matkalla omaishoitaja- ja hoidettava-lomalle Savonlinnaan. Takana kilometrejä ja elämää ME/CFS:n kanssa jo yli 15 vuotta. Mutkittelevaa, pimeää ja ylä- ja alamäkiä, kuten oma elämämme menneinä vuosina. Tyttö kuvaa. Musiikki soi ja tie nielee. Yö vaihtuu aamuksi. Tulemme perille, kun muut ja päivä heräävät.

Kun sairaus tuli johtamaan arkeamme, emme tienneet mistä on kysymys. Elimme päivä kerrallaan. Panostimme siihen mikä oli toimivaa. Tuimme selviytymistä – etsimme keinoja. Auto ja kuvat astuivat elämäämme. Tämä lapsi vietiin autolla kaikkialle. Liikkuvassa autossa näkee paljon, elää mukana liikkuvan maailman menossa.

Lapsi kävi koulussa ne vaaditut vuodet, vietiin nukkuvana autoon – käveli tosin itse. Nukkui vielä koulussakin – tosin silmät auki. Kotona sitten vasta opittiin. Ja keinona olivat kuvat. Kuvien avulla oli sujuvaa ymmärtää asioita ja hahmottaa maailmaa – puolikuntoisempanakin. Päätyönään tyttö maalasi koko seinän kokoisen taulun steinerkoulussa, se oli hirmuinen hanke: taulu valmistui sydäntalvella, saunassamme. Siinä luki isolla grafittityylillä: Relax! Ja sen jälkeen pudottiinkin totaalisesti. Taulu tuijottaa minua seinällä.

     Kuvien avulla oli sujuvaa ymmärtää asioita ja hahmottaa maailmaa – puolikuntoisempanakin.

Samainen kesä 2017. Auto nielee tietä. On yö. Palaamme lääkärikäynniltä. Takana 15 vuotta sairautta, jolle olemme jo pitkään tienneet nimen. Musiikki soi ja tyttö kuvaa. Tytön ikätoveri – serkku -kyselee puhelimessa taas sairaudesta ja miksi sitä ei hoideta, miksi kukaan ei tiedä siitä mitään – tyttö selittää asiaa ja kertoo. Tyttö on valinnut aina kuvauksensa taustalle sopivaa musiikkia. Tie on tosi mustana ja rekka ajaa edessämme. Ihanan näköisiä valoisampia kohtia kesätaivaalla keskellä yötäkin. Tyttö kuvaa. Nyt musiikkina soi “ This is the road to hell”….”

Teksti: Paula Alasimonen

Joukoissa on mahtavaa osaamista, voimaa ja luovuutta. Olisi ihanaa, jos tämäkin tulisi esiin, vaikkapa kuvina, runonpätkinä tai jopa linkkinä oman taiteen sivuille. Osallistukaa, tehdään tiestä näin kevyempi kaikille!

Laitetaan musiikki taustalle soimaan!

LÄHETÄ TARINASI KUVINEEN OSOITTEESEEN millionsmissing.finland@gmail.com

Kaikki tarinat

Lääkäri Ville Pöntysen hanskat tiskiin

Lääkäri Olli Polon viedyt hanskat

Lääkäri Ben Furmanin hanskat

Mummin tarina

Mummin voimakuvia

Miehen tarina

Huippu-urheilijan tarina

Tiinan tarina

Päivin tarina

Elisan tarina

Elinan tarina

Hannan tarina

Minnan tarina

Sannan tarina

Annan tarina

Nuorten tarinoita

Peppermintin tarina

Kiiran tarina

Skorpionin tarina

Hoitamattoman tarina

Näkymättömän tarina

Virpin tarina

Raijan tarina

Minnan kertomus

Terveen tarina

Runo_CFS

Runo Etkö jo nousisi

Minan tarina

Jonnun tarina

Katrinan tarina (in English)

Avustajan kertomus

Jennin tarina

Marikan tarina

Kukka ja Kaisa

Katariina ja Linda

Martta ja Tarzan

Nainen77 ja Piitsuriinu

Dinkan tarina

Piian tarina

Marika ja Nainen58

Monica ja Vuodepotilas

Jenna ja Nainen75

Satun tarina

Nethayen ja Äidin tarinat

Kirsi Kipakan tarina

just me

Paulan tarina

Kimaira ja Tirri

Armelin tarina

Nainen, tuntematon potilas

Suklis ja rokotevaurion saanut

Millan tarina

Maaritin tarina

Puolikas ja MK

Jonnan tarina

Katin tarina

Heidin kertomus

Äidin kirjoitus pojastaan

Valtterin tarina

Ikuisen optimistin tarina

Naisen 28v tarina

Tanssijan tarina

Tean tarina

Jennyn tarina

Santun tarina

Antonin tarina

Ireth’in tarina

Sampan tarina

Helin tarina

Heidin tarina

Markuksen tarina